Ikkunasta tulviva aamuauringon valo kultaa keittiön, ja höyryävä mukillinen kahvia tuoksuu pöydällä edessäsi. Sen vieressä odottaa päivän sanomalehti, jonka maailmaan sukellat hetken päästä. Mitkä ovatkaan polttavia aiheita tänä päivänä?
Syvennyt ensimmäiseen sivuun ja eteesi avautuu isompia ja pienempiä otsikoita, ingressejä ja leipätekstejä. Seuraavalla aukeamalla sama juttu. Asiaa piisaa, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Muutaman aukeaman jälkeen tekstimassa uuvuttaa. Otsikot ovat kyllä ihan mielenkiintoisia, mutta lehden läpi kahlaaminen väsyttää, ja siirrät aviisin syrjään ennen kuin olet ehtinyt puoliväliin.
Tällainen voisi olla sanomalehden lukukokemus ilman kuvitusta. Ainakin itse olen kokenut tämän, kun olen joskus selannut 70-luvun sanomalehtiä, joissa jokainen mahdollinen rako on tilkitty täyteen tekstiä. Vaikka historian kätköihin on kiva kurkkia, tuntuvat tekstiä täynnä olevat sivut nykyiseen kuvatulvaan tottuneelle vaikeilta lukea. Ei ole mitään, mihin katseen kiinnittää. Ei ole mitään, mikä nousee massasta esille. Vain loputonta tekstiä tekstin perään.
Me ihmiset olemme visuaalisia otuksia, ja kuvat ovat meille tärkeä osa viestintää. Tekstin ohessa oleva kuva herättää huomion ja mielenkiinnon todennäköisemmin kuin pelkkä tekstimassa yksinään. Kuvat houkuttavat tutustumaan kirjoituksen aihepiiriin tarkemmin. Lisäksi ne tuovat lehden sivuille vaihtelua ja rytmittävät taittoa – ja siten melkeinpä huomaamatta helpottavat lukukokemusta.
Kuva kertoo paljon ja nopeasti
Kuva kertoo aina tarinaa, olipa kuva sitten itsenäinen tai tekstin kaverina. Kulunut sananparsi, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ei ole aivan tuulesta temmattu. Kuva esittää helposti ja nopeasti asian, jonka esittäminen sanoin voi vaatia hyvinkin pitkän tekstinpätkän. Siten kuvallinen esittäminen on usein hyvin taloudellista esittämistä.
Toisaalta pelkkä kuva ilman tarkentavaa tekstiä voi johdattaa harhaan, sillä kuva on monitulkintainen. Sen lukija ei välttämättä löydä siitä samaa ajatusta, joka kuvan tekijällä on ollut mielessä. Mietipä vähän abstraktimpaa taideteosta taidenäyttelyssä. Kuva itsessään herättää ajatuksia, mutta luettuasi teoksen nimen se todennäköisesti ohjaa tulkintaasi kuvasta tiettyyn suuntaan.
Teksti ja kuva käyvätkin aina vuoropuhelua. Kuva voi ohjata tekstin tulkintaa, samoin teksti kuvan tulkintaa. Kuva voi toistaa täysin samat asiat kuin teksti, mutta mielenkiintoisimmillaan tekstin ja kuvan yhteiselo on silloin, kun kuva kertoo lukijalle asioita, joita ei tekstissä kerrota: antaa tarkentavan tai täysin uuden näkökulman aiheeseen. Kuva voi myös kertoa ja näyttää jotain aivan muuta kuin mitä teksti kertoo.
Kuva herättää tunteita – tunteet auttavat viestin muistamista
Sen lisäksi, että me ihmiset olemme visuaalisia otuksia, olemme myös pitkälti tunteidemme ohjaamia. Teemme useimmiten päätöksiä sydämellä, vaikka väittäisimmekin niiden perustuvan järkeen ja harkintaan. Siten myös viesti, jonka saamiseen liittyy jonkinlainen tunnetila, jää mieleen paremmin.
Kuvat ovat mainioita tunteiden herättäjiä. Kuva voi nostaa kysymyksiä, kutittaa nauruhermoja, ärsyttää tai tuottaa mielihyvää. Kuvan herättämät tunteet vauhdittavat sen tarjoaman viestin uppoamista tajuntaamme. Kuva helpottaa asian muistamista.
Kuvaan panostaminen on panostamista viestin perille menoon
Mielestäni kuvittaminen on viestin terävöittämistä parhaimmillaan. Viestinhän kuva välittää jo itsenäänkin, mutta tekstin kaverina se on erinomainen apu huomion herättämisessä, asiaan tutustumisessa ja sen muistamisessa. Eikä se riipu siitä, onko kyseessä valokuva, piirroskuva, maalaus vai grafiikka. Toki toinen kuvalaji voi toimia jossain yhteydessä paremmin kuin toinen. Siitä kirjoitan enemmän myöhemmissä blogipostauksissa. Yhtä kaikki, hyvään kuvitukseen panostaminen ei koskaan ole resurssien haaskaamista turhuuteen. Se on panostamista viestin optimaaliseen perille menoon.
