Piirroskuva tavoittaa tapahtumamarkkinoinnissa tason, johon valokuva ei yllä

Yksi viimeisimmistä töistäni vuonna 2022 oli mainoksen laatiminen Maarianvaaran teatterin Itä-Suomen Aikakone -esitykselle. Kyseinen esitys sisälsi nimensä mukaisesti leikkimielistä siirtymistä aikakaudesta toiseen, ja siirtymiä tahdittivat haitarin soinnut. Niinpä lähtöideana oli kuvittaa se, millainen aikakone haitari voisi olla. Ja minähän tein työtä käskettyä. Tuloksena syntyi värikäs haitari, jonka palkeiden välistä kurkistelevat erilaiset hahmot ja josta heijastuu […]