Luonto inspiroi Anjaa tekemään oivaltavan kuvarunokirjan

Kun Anja Romu luovuttaa kirjansa sen uudelle omistajalle, ei siinä hetkessä saa olla kiire. Oman kirjan julkaisu kyti Anja Romun mielessä yli 20 vuotta. Unelma muuttui todeksi viime keväänä. Autoin keväällä luumäkeläistä Anja Romua toteuttamaan pitkäaikaisen kirjahaaveensa. Anjan Kohti kevään valoa – Kuvia ja runoja matkalla kesään -kirja ilmestyi huhti-toukokuun vaihteessa. Kirja sisältää 28 oivaltavaa […]

Daria saneli kirjaunelmansa todeksi

Kiinnostaako kirjan tekeminen, mutta ainut ongelma on se, ettet koe olevasi kirjoittaja? Näin ajatteli Daria Koskinenkin vuosikymmeniä. Sitten hän tuli maininneeksi unelmastaan ääneen, ja löytyi ratkaisu, joka mahdollisti 30 vuotta eläneen unelman toteutumisen. Daria Koskinen sai jo 90-luvulla sydämelleen kehotuksen kirjan kirjoittamisesta koettuaan hengellisen herätyksen. Ajatus jäi kuitenkin vuosikymmeniksi uinumaan jonnekin taustalle. Ehkä niin kävi […]

Oman lapsen sairastuminen teki Pirjasta kirjailijan

Piirroskuva, jonka alareunassa on kahden pupupojan ylävartalot. Toinen osoittaa kädellään taivaalle, jossa loistaa kirkas tähti.

Kun Pirja Kieman tytär sairastui syöpään, ei Pirja löytänyt lastenkirjaa, joka olisi auttanut sisaruksia sairauden aiheuttamien tunteiden käsittelyssä. Niinpä hän päätti itse kirjoittaa lapsilleen tarinan lapsen sairastumisesta. Pirja Kieman kirjoittama lastenkirja Kun pupusisko sairastui on minulle merkittävä teos. Se on ensimmäinen kirja, jonka olen opintojeni jälkeen kokonaan kuvittanut ja taittanut ja jonka kannet olen suunnitellut. […]